 
|
 NRO 6/2002 (101)
Petri Piiroinen:
Joensuun yliopiston ortodoksisen teologian laitos täyttää 15 vuotta
"Joensuun yliopiston Ortodoksisen teologian laitos perustettiin Joensuun yliopiston Humanistisen tiedekunnan yhteyteen 1988. Tuolloin aiemmin Sortavalassa, Helsingissä, Humaljärvellä ja Kuopiossa vuodesta 1918 alkaen toiminut Suomen kreikkalais-katolinen, myöhemmin ortodoksinen pappisseminaari lakkautettiin"...
Eino Kaikkonen:
Aki Kaurismäen elokuvien ihmiskuva on kunnianosoitus ihmisyydelle ja ihmisarvolle
"Aki Kaurismäen tuoreimmasta, ylenpalttisesti - ja aivan ansaitusti - kiitosta saaneesta elokuvasta Mies vailla menneisyyttä sanottavan, että kyseessä on aikuisten satu. Miten niin aikuisten satu? Mikä tekee syrjäytyneistä, epäoikeudenmukaisuuden kynsiin joutuneista, yhteiskuntamme kovaosaisia kuvaavasta elokuvasta mukamas aikuisten sadun?"...
Anitta Juntunen:
Etiopian varhaisortodoksinen kristillinen perintö
"Etiopia on monella tavalla vaikuttava maa. Se on erilainen, sanotaan, ja olen itsekin sitä mieltä. Perinteen rikkaus ja aineellinen köyhyys kulkevat käsikädessä. Perinteen rikkaus tarkoittaa nimenoman kristillisen perinteen rikkautta, jota ohikulkeva turistikaan ei voi olla huomaamatta maan pääkaupungin kaduilla liikkuessa Kristinuskolla on ollut vuosisatojen ajan suunnattoman suuri vaikutus maan sosiaaliseen ja kulttuuriseen elämään ja arvoihin, kirjallisuuteen, runouteen ja taiteeseen, ja koulutusjärjestelmään - onhan Etiopia maailman toiseksi vanhin kristillinen maa Armenian jälkeen"...
Jarmo Hakkarainen:
Brestin unioni ja ortodoksisen teologian läntinen vaikutus
"Länsi-Venäjällä 1500-luku oli poliittisten ristiriitojen, kirkollisten ja teologisten väittelyn aikaa. Liettuan ja Puolan yhdistyminen Lublinin unionissa (1569) oli saattanut alueen ortodoksiväestön kokonaan uuteen tilanteeseen. Yhdistymisellä oli poliittisen luonteen ohella myös kansallisia ja uskonnollisia ulottuvuuksia. Puola oli ollut alueellisesti roomalaiskatolisen kirkon vallan alla, kun taas sen alueella asuneet itä-slaavit kuuluivat Bysantin hengellisen kulttuurin vaikutuspiiriin. Lublinin unioni muodostaa taustatekijän kehitykselle, joka vähän myöhemmin johti alueen kirkkojen ns. unioniin"...
Hannu Pöyhönen:
Pyhät ja pyhyys Raamatussa ja kirkon muussa perinteessä (osa 2/2)
"Uusi testamentti puhuu uskon esikuvista luonnollisesti myös Uuden liiton ajan ihmisten kohdalla. Heprealaiskirje toteaa: Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa (13:7). Mainittu kohta edellyttää selvästi, että esikuviksi asetetut henkilöt olivat elämänvaellukseltaan moitteettomia ja pyhittyneitä henkilöitä, meidän terminologiallamme käytännössä Pyhiä"...
Petri Piiroinen;
Usko, teologia ja hengellinen elämä
Teologian suoma tieto kantaa hedelmää, jos se johtaa teognosiaan eli Jumalan tuntemiseen. Näin ymmärrettynä teologia on samaa kuin teognosia. Se on hengellistä kokemusta ja elämistä. Kyrillos Aleksandrialainen sanoo, että tieto on elämää, joka ohjaa ihmistä kohti mystistä osallisuutta teologian eläväksi tekevään Sanaan....
Pentti Hakkarainen:
Elämää paossa
"Kun kohta neljännesvuosisata on niin yritys- kuin kasvatusideologiassa ajettu alas johtajuutta, isyyttä ja äitiyttä, vanhemmuutta ja haikailtu teknistä yhteiskuntaa, ollaan tilanteessa, jossa ihmisten työ ja yksityisyys ovat pahasti sekaisin. Tietoyhteiskunnan ahkerimmat yrittäjät ja puurtajat tekevät kohtuuttomia työmääriä, etenkin naiset, mutta mistä nykyhetken tietotyöläinen saa voimia myönteisen arvotodellisuuden ja itsensä syventämiseen ja elämäänsä keskittymiseen?"...
Ortodoksinen Kulttuuri vuonna 2002, sisältö ja kirja-arvioinnit
| .
|