Jarmo Hakkarainen:
Metropoliitta Anthony - ortodoksisen ihmisarvon puolustaja
“Metropoliitta Anthony (maallikkonimeltään Andrei Bloom) syntyi Lausannessa, Sveitsissä 1914. Hän vietti varhaislapsuutensa Persiassa, missä hänen isänsä toimi Venäjän konsulina. Hänen äitinsä oli säveltäjä ja pianisti Aleksandr Skrjabinin (1871-1915) sisar. Perhe muutti 1923 Venäjän vallankumouksen poliittisten muutosten seurauksena Pariisiin. Andrei Bloom kävi siellä koulunsa ja valmistui lääkäriksi. Hänen kasvatuksestaan puuttui tyystin kirkollisuus. Nuorta miestä kiinnosti sen sijaan tieteen maailma: fysiikka, kemia ja biologia. Andrei Bloom väitteli lääketieteen tohtoriksi 1943. Bloom palveli lääkärinä Ranskan armeijassa, mutta Ranskan antauduttua natseille 1940, hän työskenteli eräässä pariisilaisessa sairaalassa. Vähän ennen toista maailmansotaa nuori lääkäri alkoi kiinnostua ortodoksisesta teologiasta. Hänet vihittiin 1943 munkiksi nimellä Anthony, mutta hän toimi edelleen toisen maailmansodan aikana lääkärinä Ranskan vastarintaliikkeen palveluksessa. ...”

Sourozhin metropolitta Anthony (suom. Sari Vatanen):
Ihmisen todellinen arvo
“Haluan sanoa muutaman asian ihmisen suurenmoisuudesta, hänen merkityksestään meille itsellemme ja Jumalalle sekä inhimillisestä yhteenkuuluvuudesta. Puhuessamme tästä aiheesta meidän täytyy pohtia, kuinka pitkälle voimme mennä arvioidessamme ihmisen merkitystä ja solidaarisuuttamme. Toisin sanoen, kuinka suuri on rohkeutemme ja mitkä ovat sen rajat?...”

Pekka Nevalainen:
Venäläisten emigranttien uskonnollisesta elämästä Suomessa
“Kun Suomi itsenäistyi, viidennes ortodoksisen kirkon jäsenistä kuului venäläisiin. He muodostivat enemmistön kaupunkiseurakunnissa ja maaseudulla Kannaksella. Venäjänkielinen vähemmistömme sai Venäjän mullistusten myötä tuhansien ihmisten lisäyksen. Voi arvioida, että vuosina 1917-1922 Suomeen pakeni rajan takaa ainakin 16 000 venäjänkielistä emigranttia. Maastamuutot kuitenkin vähensivät heidän lukuaan huomattavasti. Vuonna 1927 laskettiin Suomessa oleskelleen noin 10 000 venäläistä pakolaista....”

Veli-Matti Heikkilä:
Masennus aikamme tautina ja kirkon haasteena
“Masennus on tautisena tilana tunnettu iät ajat, joten siinä mielessä otsikko on hieman harhaanjohtava. Aikamme taudin siitä tekee kuitenkin sen saavuttama yleisyys sillä eläköitymissyynä masennus on Suomessa ohittanut sydän- ja verisuonitaudit joita on totuttu pitämään nimenomaan meidän suomalaisten kansantautina. Sairaustilastojen lisäksi masennus näkyy myös väkivaltaisissa kuolemantapaustilastoissa ja onkin hyvä muistaa että itsemurha on yleisempi kuolemansyy kuin liikenneonnettomuus. Vakava masennus on siis pahimmillaan tappava tauti ja siihen tulisikin suhtautua siksi kuolemanvakavasti. ...”

Pentti Hakkarainen:
Parantava kosketus
“Suomalaisessa kulttuurissa hellivä koskettaminen on ollut vierasta ja pelottavaakin. Myönteistä kosketusta saa vain seksissä, jos siinäkään, kirjoittaa Helinä Siikala. Äidin rakastavien kasvojen sijaan olemme kohdanneet, etenkin rajaseudun ahdistavan todellisuuden lapsina, väsyneet, toivottomat, apeat kasvot, jotka ovat hyydyttäneet lapsen luovuuden, aidon syvähenkisen ilon. Sisimpään on jäänyt häpeän, syyllisyyden, huonommuuden, arvottomuuden helvetti. Kokonaisvaltaista pahan olon tunnetta hoidetaan sitten aikuisiän maailmassa suoritteilla, läheisten häikäilemättömällä hyväksikäyttämisellä, voimaan, terveyteen ja näennäisiloisuuteen sairastumalla...”

Hannu Pöyhönen:
Filokalian isiä, osa 1/2
“Tämän kirjoituksen tarkoitus omassa mielessäni oli alunperin olla eräänlainen syväsukellus Filokalian isien henkilöhistorian maailmaan. Käytännössä se muodostuu kuitenkin väkisinkin vain pintaliidoksi kahdesta syystä. Ensinnäkin kirjoittajien määrä on niin suuri, että kaikkien tai edes valtaosan esittelyä on ymmärrettävästi täysin mahdotonta suorittaa tämän rajallisen tilan puitteissa. Toiseksi monien Filokalian isien elämästä tiedetään niin vähän, että heidän elämänkerralliset vaiheensa on kirjattavissa varsin lyhyesti. On jopa paljon tapauksia, joissa jonkin tekstin kirjoittaja saatetaan tutkimuksessa yhdistää moneen eri aikoina eläneeseen samannimiseen henkilöön. Näin ollen monen tekstin kirjoittajasta ei välttämättä tiedetä muuta kuin nimi. On tietysti niitäkin tapauksia, joissa tutkimuksen on katsottu voineen osoittaa, että jokin teksti on kokonaan toisen henkilön kirjoittama kuin mitä sen otsikko esittää. Näitä tutkimustuloksia on suomalaisessa Filokaliassa otettu varsin laajasti huomioon, kuten tekstien esipuheista ja alaviitteistä on havaittavissa...”